2.5.2016 10:38

Vuosi 2015 takana ja uudistuminen jatkuu

YHTEENVETO VUODESTA 2015

Suomen talouden tilanne jatkui vaikeana myös vuonna 2015. Tällä oli tietysti suora vaikutus moniin liiketoimintoihimme, erityisesti julkaisuliiketoiminnan mediamyyntiin.

Vuosi 2015 oli sekä Lännen Median, että oman varhaisjakelumme osalta ensimmäinen täysi toimintavuosi. Molemmat lunastivat hyvin odotuksemme ja kehitystyö tietysti jatkuu edelleen.

Osakkuutemme Jakeluyhtiö Suomi Oy:ssä tuo tulevaisuudessa meille myös uutta jaettavaa ja siten varmistaa kustannusten paremman hallinnan.

Digipalveluiden kehittäminen jatkui voimakkaana, ja kaikki tilattavat julkaisumme ovat nyt luettavissa ja tilattavissa myös digitaalisina versioina.

Mediamainonnan kannalta tärkeä kokonaistavoittavuutemme on nyt kovemmalla tasolla kuin koskaan aiemmin. Eri julkaisuillamme on yli 800 000 lukukertaa viikossa, ja näyttötaulujemme ohi ajaa viikoittain yli 250 000 autoa.

UUDISTUMINEN JATKUU

Taloudellinen tilanne maassamme ei näytä ainakaan nopeasti paranevan, joten toiminnan jatkuva tehostaminen on yksi kuluvankin vuoden teemoista. Samalla kuitenkin kehitämme nykyisiä liiketoimintojamme ja rakennamme uutta.

Toimitustyön uutta toimintamallia otetaan parhaillaan käyttöön. Tavoitteena on uusi toimintapa, jossa tekemistä suunnitellaan huolellisemmin etukäteen, päällekkäistä työtä tehdään vähemmän ja resursseja käytetään entistä tehokkaammin.

Markkinointiviestinnän kehittämishankkeessa luodaan uusi koko konsernin osaamista hyödyntävä palvelu. Markkinointi Kompassi nimellä tarjotaan asiakkaalle kokonaispalvelua suunnittelusta toteutukseen kaikissa eri kanavissa.

Digitaalista liiketoimintaa vahvistimme huomattavasti ostamalla Vaasalaisen DreamNet Solutions Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä saimme joukkoomme kahdeksan kovan luokan ammattilaista ja Anvaian kanssa solmitun yhteistyösopimuksen kautta myyntivoimamme kasvaa merkittävästi.

Painoliiketoiminnassa omistuosuutemme Lönnberg Painot Oy:stä nousi 55%:iin, joka muuttaa olennaisesti myös konsernimme tunnuslukuja. Yhteisen kehitystyön avulla ja synergioita hyödyntäen uskomme voivamme edelleen parantaa painoliiketoimintamme kilpailukykyä.

Hankalasta toimintaympäristöstä huolimatta suuntaamme positiivisin mielin kohti kesää.



12.10.2015 11:24 päivitetty: 12.10.2015 11:24

TILANNEKATSAUSTA

Keväällä omistukseemme siirtyneen Pietarsaaren Sanomien uusi toimintamalli on nyt saatu päätettyä. Vuodenvaihteessa Pietarsaaren Sanomat alkaa ilmestyä kerran viikossa joka talouteen ilmaiseksi jaettavana kaupunkilehtenä ja kerran viikossa ilmestyvänä tilaajille jaettavana paikallislehtenä. Tällä ratkaisulla selkeytämme lehden toimintaa ja voimme tarjota kustannustehokkaasti hyvän ratkaisun sekä lukijoille, että ilmoittajille. Uudet digiratkaisumme tuovat sisällöt lisäksi tilaajien luettavaksi kaikkialla ja kaikilla päätelaitteilla.

Loppuvuoden aikana aloitamme nyt vain paikallislehtien kestotilaajille tarjotun digilehden myynnin myös erillisenä tuotteena. Tähän saakka tämä mahdollisuus on ollut vain Keskipohjanmaa-lehdellä. Näin voimme tarjota paikallislehden sisällön edullisesti myös vaikkapa ulkomaille, johon se kuljetuskustannusten vuoksi tulisi muutoin suhteettoman kalliiksi.

Syysterveisin.

Vesa



19.3.2015 12:38 päivitetty: 19.3.2015 12:39

Vuoden 2014 analyysia ja näkymiä kuluvalle vuodelle 2015

Vuosi 2014 oli taloudellisen toimintaympäristön suhteen todella haasteellinen. Vastoin odotuksiamme yleinen taloudellinen tilanne pysyi edelleen hyvin hankalana, mikä näkyi meillä erityisesti alhaisena mediamyyntinä.

Todella ison ongelman meille aiheutti vielä silloin Itella-nimellä toiminut Posti ilmoittamalla mielestämme täysin kohtuuttomista hinnankorotuksista. Vaihtoehtona olisi ollut palvelutason merkittävä huonontuminen. Kumpikin vaihtoehto oli meille mahdoton hyväksyä, joten päätimme ottaa varhaisjakelun kokonaan omaan hallintaamme. Aikamoinen urakka, joka jatkuu osittain edelleen. Tuon päätöksen seurauksena palkkasimme 35 omaa jakajaa ja teimme 14 yhteistyösopimusta jakeluyrittäjien kanssa. Näin takasimme varhaisjakelun jatkumisen, jopa laajentumisen ja varmistimme meille järkevän kustannustason säilymisen.

Erittäin merkittävä ponnistus oli myös edelleen jatkuva kaikkien lehtiemme digipalvelun uudistaminen. Keskipohjanmaa-lehden osalta palvelu käynnistyi joulukuussa ja muut lehdet seuraavat perässä kuluvan kevään aikana. Digiratkaisullamme tuomme lukijoillemme mahdollisuuden lukea heille tuottamaamme sisältöä ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelun edelleen kehittyessä voimme tarjota myös entistä monipuolisempaa sisältöä. Digiratkaisumme on kokonaan omaa tuotekehitystämme, joten se tarjoaa kasvumahdollisuuksia myös uudelle digitaaliselle liiketoiminnalle.

Myös digitaalisten näyttötaulujemme verkosto laajeni maaliskuussa kun hankimme omistukseemme Pyhäjoella sijaitsevan taulun.

Lännen Media -yhteistyö käynnistyi loppuvuodesta ja sen kautta saamme Keskipohjanmaa-lehteen runsaasti laadukasta sisältöä ja mahdollisuuden kohdistaa omat resurssimme entistäkin tehokkaammin paikallisen sisällön tuottamiseen. Lännen Media Oy:n hallinto hoidetaan meidän toimestamme Kokkolassa, joten se toi uutta työtä myös talous- ja tietohallintoomme.

Lokakuussa isännöimme Kalajoella Sanomalehtien Liiton paikallislehtipäiviä. Paikalla oli noin 160 alan ammattilaista eri puolilta Suomea. Iltajuhlassa jaettiin perinteiset alan palkinnot ja omista lehdistämme menestyivät Nivala-lehti ja Kalajokilaakso-lehti, jotka palkittiin toisella palkinnolla omassa kategoriassaan. Kokkola-lehti oli jo aiemmin saavuttanut saman sijoituksen kaupunkilehtien vastaavassa kilpailussa.


Vuosi 2015 näyttää toimintaympäristön osalta edelleen varsin haastavalta. Tällä kertaa olemme sen jo budjetissamme huomioineet ja alkuvuosi onkin edennyt suunnilleen ennakoidusti.

Yhdeksälletoista paikkakunnalle ulottuneella eViljo-kiertueella lanseerasimme samannimisen yhdistyksille tarkoitetun palvelun ja samalla järjestimme kullakin paikkakunnalla kansanedustajaehdokkaiden vaalipaneelin.

Sanomalehtimedian murros jatkuu edelleen ja tavoitteenamme on tänä vuonna varmistaa tulevaa asemaamme vahvistamalla digitaalisia palveluitamme ja pitämällä huolta toimintamme kilpailukyvystä ja tehokkuudesta.

Haluan kiittää koko henkilöstöämme hyvästä työstä ja tietysti asiakkaitamme siitä, että olette asiakkaitamme, teillehän me tätä työtä teemme.

Vesa Pihlajamaa



30.12.2014 14:32 päivitetty: 30.12.2014 14:33

Uusi vuosi uudet kujeet

Vuoden 2014 yhteenvedon ja tarkemman tilinpäätöksen aika on myöhemmin. Tässä vaiheessa voi kuitenkin todeta, että yleinen taloustilanne ja lehtien varhaisjakelumuutokset huomioiden selvisimme vuodesta 2014 vähintäänkin hyvin.

Vuoteen 2015 lähdemme toimintaympäristömme huomioiden suhteellisen varovaisin mielin. Vetoapua ei ole juurikaan odotettavissa. Toisaalta omat panostuksemme lehtiemme uuteen digiratkaisuun ja varhaisjakeluun alkavat toivottavasti tuottaa toivottuja tuloksia.

Omalla varhaisjakelulla varmistamme lukijoillemme lehden ajoissa luettavaksi ja voimme samalla aiempaa paremmin hallita jakelukustannuksia. Digiratkaisullamme tuomme lukijoillemme mahdollisuuden lukea heille tuottamaamme sisältöä ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelun edelleen kehittyessä voimme tarjota myös entistä monipuolisempaa sisältöä. Digiratkaisumme on kokonaan omaa tuotekehitystämme, joten se tarjoaa kasvumahdollisuuksia myös uudelle digitaaliselle liiketoiminnalle.

Vuoden 2015 yksi pääteema on siis digitaalisen ratkaisumme hyödyntäminen sekä asiakkaidemme parhaaksi, että meille mahdollisuutena kasvattaa liiketoimintaamme.

Vesa



24.6.2014 15:46 päivitetty: 24.6.2014 15:53

AURINGONPAISTETTA

Lehtiemme varhaisjakelu omalla päätoiminta-alueellamme on nyt kokonaan hallinassamme. Palvelun käynnistys ei sujunut ilman ongelmia, mikä ei suinkaan ollut yllätys. Laajan palvelun käyttöönotto yli yön ei ole ihan helppoa ja mahdollisuuksia erilaislle virheille on todella paljon. Tätä kirjoittaessani olemme kuitenkin jo saavuttaneet kohtuullisen hyvän palvelutason ja työ jatkuu edelleen.

Varhaisjakelun haltuunoton lisäksi meillä on meneillään useita muitakin mielenkiintoisia projekteja.

Lännen Media saatiin juhannuksen alla oikeasti liikkeelle yhtiön perustamisen osalta ja aktiivinen toiminta alkaa syksyllä, jolloin asiasta kerrotaan enemmän. Joka tapauksessa se tulee näkymään ainakin Keskipohjanmaa-lehden sisällön rikastumisena.

Kesän kynnyksellä saimme testausvaiheeseen uuden Keskipohjanmaa+ palvelun, joka tuo kaikki Keskipohjanmaa-lehden sisällön digitaalisena palveluna lukjoillemme. Ratkaisu on pääosin meidän omaa tuotekehitystämme. Testausryhmän avustuksella pyrimme kehittämään tuotetta edelleen eteenpäin ja tavoitteena on julkistaa uusi palvelu loppuvuoden aikana.

Mutta vaikka nämä työasiat niin mielenkiintoisa ovatkin on kesällä syytä miettiä ja tehdä jotakin muutakin. Ainakin omalta osaltani aion käydä Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien lisäksi useassa muussakin kesätapahtumassa. Ja eiköhän jossakin välissä ehdi golffaamaankin.

Hyvää kesää ja auringonpaistetta kaikille!

Vesa



26.3.2014 8:34

Varhaisjakeluasiaa

Kun päätös varhaisjakelun ottamisesta omaan hoitoomme oli tehty, lähti projekti ripeästi liikkeelle.

Vaikka meillä on jo entuudestaan jonkin verran kokemusta omasta varhaisjakelusta, aloitimme urakan käymällä ensin tutustumassa muiden varhaisjakelua itse hoitavien lehtien jakelutoimintaan. Sen jälkeen työ on edennyt yksityiskohtaisen projektisuunnitelman tekemisellä, jakelureittien suunnittelulla ja lukuisalla joukolla muita tehtäviä.

Jakelutoiminta on mielenkiintoinen kokonaisuus sisältäen hyvin erilaisia haasteita. Toisaalta pitää löytää optimaaliset jakelureitit, jakelua ohjaava tietojärjestelmä ja toisaalta selvittää postilaatikoiden yksityiskohtaiset sijainnit ja hankkia taloyhtiöiltä avaimet lukittujen ovien takana olevien postilaatikoiden tai -luukkujen luo pääsemiseksi. Työtä tiimillämme siis riittää.

Suuresta työmäärästä huolimatta tulemme saamaan kaiken valmiiksi niin, että oma varhaisjakelumme alkaa sunnuntaina 1.6.2014.

Hyviä aamukahvihetkiä lehtiemme seurassa toivottaen

Vesa Pihlajamaa



31.10.2013 8:36

Vuosi kohta paketissa

Tämä vuosi alkaa olla siinä vaiheessa, että voi arvioida kuinka tänä vuonna onnistumme.

Taloudellinen tulos muodostunee kohtuulliseksi, eli tulee olemaan tasoltaan suurin piirtein viimevuotisen mukainen. Pääsyynä paikallista tiedonvälitystä arvostavat lukijamme sekä ilmoittaja-asiakkaamme, jotka näkevät printtilehden edelleen hyvänä markkinontikanavana. Oma erittäin aktiivinen osallistumisemme alueemme tapahtumiin ja jokapäiväiseen elämään on varmaan myös yksi syy monia muita lehtitaloja parempaan tilanteeseemme. Ahkera työ ja aito yhteistyö palkitaan. Tällä tiellä tulemme jatkamaan tulevaisuudessakin. Panostus laatuun sekä lehtien sisällön että painojäljen osalta on varmasti myös yksi selittävä tekijä.

Vuotta on toki vielä jäljellä ja parhaillaan suunnitellaan jo ensi vuoden panostuksia ja toiminnan painopisteitä. Vuonna 2013 käynnistetty lehtien sisällön kehittäminen tulee varmasti jatkumaan edelleen. Ulkomainontamme on päässyt hyvään alkuun ja lähiaikoina tauluverkostomme laajenee vielä ainakin yhdellä Kokkolaan tulevalla taululla. Urheiluseurojen ohjelmistotyökalu Jopoxin kehitystyö jatkuu edelleen ja myyntiin panostetaan voimakkaasti. Myös lehtiemme digiratkaisun uudistamistyötä ollaan aloittamassa.

Antoisaa loppuvuotta kaikille.

Vesa Pihlajamaa



2.7.2013 8:26

KESÄKUULUMISIA

Vuosi on jo edennyt yli puolenvälin ja alkuvuosi on ollut vähintäänkin niin hankala kuin ennakoitiin. Varsinkin ilmoitustulojen lasku on ollut yllättävän voimakasta syynä pääosin yleinen huono taloudellinen tilanne.
Me olemme onneksi olleet yksi harvoista poikkeuksista alalla. Aktiivisella myyntityöllä ja uuden ideoinnilla olemme onnistuneet säilyttämään mediamyyntimme suurin piirtein viimevuotisella tasolla. Kun siihen vielä yhdistetään painopalvelujen lisääntynyt ulkopuolinen kysyntä ja ohjelmistoliiketoiminnan korjaantunut työtilanne voimme olla tämänhetkiseen asemaamme vähintäänkin tyytyväisiä. Osasyy hyvään tilanteeseemme on varmasti alueemme elinkeinoelämän monia muita alueita parempi kokonaistilanne.
Kevään yhteistoimintaneuvottelut saatiin hyvässä hengessä päätökseen ja niiden myötä kustannusrakenteemme on ensi vuonna tätä vuotta kevyempi. Kuinka se näkyy tuloksessamme, riippuu tietysti myyntimme kehityksestä.
Kesä on hyvää aikaa ladata akkuja, rentoutua ja koota ajatuksia loppuvuoden varalle.
Hyvää kesää!
Vesa Pihlajamaa



15.1.2013 9:23 päivitetty: 26.3.2013 15:13

Varovaisin ajatuksin vuoteen 2013

Vuoteen 2013 suhtaudun aika varovaisin ajatuksin. Toisaalta vuonna 2012 tekemämme ratkaisut antavat hyvän pohjan myös tälle vuodelle, mutta toisaalta toimintaympäristömme kokonaistilanne näyttää vähintäänkin haastavalta.

Alkuvuosi tulee varmasti olemaan taloudellisesti tiukka ja siihen täytyy vastata kaikin mahdollisin keinoin. Uskon kuitenkin, että yhdessä lukija- ja ilmoittaja-asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneidemme kanssa löydämme keinot selviytyä. Onhan toiminta-ajatuksemmekin ”henkisen ja aineellisen kasvun luominen viestinnällä”.

Media-alan muutos tietysti etenee myös vuonna 2013. Helsingin Sanomien muuttuminen tabloid-kokoon loi alalle osittain uudet pelisäännöt, jotka varmasti selkiytyvät vuoden aikana. Lehtitalojen www-palveluiden maksullisuus tulee uskoakseni lisääntymään ja siinä kehityksessä meidänkin on arvioitava omia toimenpiteitämme. Myös lehtitalojen lisääntyvä yhteistyö tulee olemaan yksi vuoden trendeistä.

Painoliiketoiminnan osalta vuosi tullee olemaan rauhallisempi ja siksi nyt on hyvä aika kehittää toimintaa edelleen hakea uusia uusia asiakkuuksia, joissa hyvää painolaatua voidaan hyödyntää meidän ja asiakkaidemme yhteiseksi hyödyksi.

Uutena liiketoimintana saamme alkuvuodesta liikkeelle ulkomainonnan. Eli Mediakulman seinään ilmestyy helmikuussa iso digitaalinen mainostaulu, johon alamme myydä mainontaa oman sisältömme rinnalle. Myös PoXnetin liiketoimintaan tullaan vuoden aikana panostamaan merkittävästi ja uusia avauksia sen osalta saadaan nähdä viimeistään vuoden loppupuoliskolla.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2012 oli vaiherikas, mielenkiintoinen ja tuloksekas. Uskon, että sellainen tulee myös vuodesta 2013, vaiherikkaus ja mielenkiintoisuus toteutuvat varmasti meistä huolimattakin, mutta tulokseen aiomme omilla toimillamme vaikuttaa merkittävästi.

Vesa Pihlajamaa
toimitusjohtaja



10.10.2012 14:02

KUULUMISIA

Tervetuloa tutustumaan uusiin www-sivuihimme. Tarkoituksena on, että tämän sivuston avulla saisit mahdollisimman kattavan näkemyksen yrityksemme laajasta palvelutarjonnasta ja siitä, mitä meille nyt kuuluu. Toivottavasti löydä näiltä sivuilta mielekästä ja mielenkiintoista tietoa. Haluamme kehittää tätäkin palveluamme jatkuvasti, joten otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehitysehdotuksia palautelomakkeen kautta tai suoraan minulle osoitteeseen vesa.pihlajamaa[a]kpk.fi